Tätini täytti viikonloppuna 50 ja rakensin hänen juhliinsa kinkkuvoileipäkakun sekä hyydykekakun, jonka makuna oli persikka. Samalla hieman keväistä ja pääsiäiseen sopivaa makua ja väriä. Olkaa hyvä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Voileipäkakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Voileipäkakut. Näytä kaikki tekstit
maanantai 1. huhtikuuta 2013
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
85
Isoäitini täyttää ensi viikolla 85 vuotta ja järjstimme hänelle eilen sen kunniaksi juhlat. Tein sinne yhden ison mansikkatäytekakun ja kaksi keskenään samanlaista isoa kinkkuvoikkaria. Oli kiva tehdä pitkästä aikaa voikkareita ja kakunkin pidin ihan simppelinä ja yksinkertaisena.
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Koulussa viimeisimpiä näyttöjä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)